yökötyksiä

Muiden viisauksien lainailua
http://www.hs.fi/elama/Y%C3%B6k+olen+l%C3%A4nsimainen+ihminen/a1366161937471?ref=hs-top4-1

Länsimaisen ihmisen tunnustuksia:
Lapseni sanoi, ettei voi panna kahtena päivänä peräkkäin mustia nilkkasukkia, koska koulussa voidaan luulla, että ne ovat samat sukat. Mirja taisi kerran kertoa, ettei USAssa voi olla samaa puseroa kahtena päivänä peräkkäin, muuten luullaan, ettei hallitse hygieniaa eikä talouttaan.
Yökötyksiä on tietysti pienetkin rasvaa muistuttavat raidat paistissa. Muualla maailmassa syödään vielä muutakin kuin paistilihaa. Täytyy myöntää, että ajatus aivojen tai silmien syömisestä kääntää vatsaa heti nurin. Jossain syödään kuitenkin jopa apinan aivoja.
Yökötykset ovat sitkeässä. Kaikilla on puistattavia kouluruokamuistoja, esim. klimppinen, paksu ruispuuro alumiinilusikalla syötynä. Vai olikohan sillä pojalla, joka aina keräsi kaikkien vapaaehtoisten sulatejuustokolmiot ja näytti aralta ja nälkäiseltä.
Tuhlailu on itsestäänselvyys, mutta ei kuitenkaan kaikkialla. Vesi on jossain arvokkaampaa kuin meillä. Joku muistaa perushauskan kohdan  kirjassa "Eläimet ja muu kotiväkeni", kun  perheen tytär erehtyi vessapapereista.
Itse tuhlaan sen kun ennätän, mutta joissakin jutuissa on lapsuudesta iskostuneet esteet voimassa.
Ärsyttää, ellei lautasta syödä tyhjäksi. Harmittaa turha pyykkääminen (on näes sitä vesikelkkaa vedetty ja padassa keitetty lakanat). Tuskastuttaa nuorison pitkät suihkusessiot, kun lapsuudessa vesijohdot olivat usein jäässä ja sai kantaa vettä saunaan. Tukanpesuvesissä pestiin pikkupyykki ja pesuvateja käytettiin. Nytkin tuntuu mahdottomalta laittaa puolityhjä pesukone päälle.
En juuri paikkaa enää sukkia, mutta farkkuja kuitenkin. Komeroita siivotessa sieltä lähtee yleensä pari jätesäkillistä vaatteita kaatopaikalle ja muutama kassillinen keräykseen. Näissä olen kovettanut mieleni ja hiljentänyt omantuntoni, koska en vain ymmärrä mitä tehdä turhilla vaatteilla. Komeron perällä on jätesäkillinen Maisalta perittyjä liinavaatteita. Kuvittelen lahjoittavani ne samoin kuin erinäisiä astioita köyhille opiskelijalapsilleni tai leikkaavani matonkuteiksi, kunhan opettelen eläkkeellä kutomaa mattoja. Vaikuttaisi siltä, etteivät opiskelijat olekaan köyhiä tai niin köyhiä ainakaan, että tavara kelpaisi. Lisäksi elättelen mielessäni kuvia köyhistä lapsista jossain kaukana, Afganistanin vuoristopoluilla, jotka ilahtuvat vanhoista kengistä ja vaatteista, mutta luulenpa että sekin on harhaa. Sanoin lapsille, että tuollaisia 'converseksi' kutsuttuja tossuja oli nuoruudessani, ja kaikilla oli samanlaiset ja niitä kutsuttiin koripallotossuiksi eivätkä ne maksaneet 75 e ja ne jalassa pelattiin myös koripalloa. Siis samoilla tossuilla pystyttiin juoksemaan, pelaamaan kaikkia pelejä eikä kukaan huomannut, että oli ongelma. Oliko aika parempi vai huonompi? Nyt mahdollisesti ehkäistään tulevia vaivoja oikeaoppisilla kengillä, tehdään liikunta mukavammaksi teknisillä vaatteilla. Ellei ole paljon tarpeita, ei kauppa käy ja tavara kierrä. Ei ole työpaikkoja, ellei ole ostajia.
Tuntuu kuitenkin, että ennen oli enemmän työpaikkoja tavallisille ihmisille. En tiedä enkä ymmärrä.
Ehkä 'yhdentossuparin' maissa ollaan nyt samassa tilanteessa kuin meillä 50 v sitten.

polkuja

 

Viime yönä valvoskelin ja mietin polkuja. Monet polut tuntuvat paljaan jalan alla vieläkin. Mökin vessapolku risteilevine juurineen ja syöksähtelevine sammakoineen; aina piti olla vähän varuillaan, ettei astu sammakon päälle. Mökin takana ylös kalliolle johtava polku, mistä haarautui jäkälainen polku auringonlaskun kalliolle ja sammaleinen seikkailukallioille. Siellä oli kusiaisia ja vieläkin muistan syyllisenä, miten Mirjan onki tarttui puun oksaan kiinni ja kusiaiset hyökkäsivät ja minä ryntäsin pakoon. Tämä muisto tulee vääjämättä joka kerran kun muistan polun.
Polkua ei voi kulkea kovaa vauhtia. Kaikki kivet ja mutkat ja notkot, puiden varjot ja polulle työntyvät oksat tulevat tutuiksi. Niitä ehti odottaa ja tervehtiä ja aina tuntui, että mutkan takana voi olla seikkailu. Kulkija kuuluu maisemaan ja ilahtuu tuttuudesta ja vuodenaikojen tarjoulusta. Vanhat ystävät odottavat tutuilla paikoillaan: kissankäpälät, sinivuokot, maariankäämmekät, vanamot, kanttarellit, vaapukat ja hopeaharsoina hohtavat hämähäkkien verkot syysaamujen kasteessa. Kuljimme ennen usein lasten kanssa polkua Kultapurolle. Puron (oikeastaan pikku ojan) pohjalla kuulteli kullanväristä hiekkaa ja tuntui, että sillä oli oma salainen tarinansa. Peikkometsässä oli ihana polku, joka johti korkealla kalliolla vanhaan kuusikkorinteeseen. Tai polku on vieläkin, mutta kuusikkoa ei ole. Hartain ja uljain vanha kuusikko on hakattu. Mielessä kuitenkin:

"Kun epätoivo tulee
ovat kuuset
kun toivo menee
ovat kuuset" 
Pidän niistä kiinni.
(Eeva Kilpi)

Yhteisillä poluillamme on ollut kipittäjiä, harppojia, sinnittelijöitä,hypähtelijöitä, laahustajiakin. Taifu vahti, että kaikki pysyvät mukana. Bruno rouski oksia poikki koko nuoren levottomuutensa voimalla. Kamu yrittää tavoittaa kaikki metsän huumaavat hajut. Poluilla on hyvä vaikutus mieleen ja ruumiiseen. Muistan tähtiä kimaltavan hankisen polun, jolla kiihkeän riidan jälkeen hiljenin lapseni kanssa ihmettelemään ylimaallista kauneutta.
Joskus löytyy salaperäisiä polkuja jotka alkavat ja päättyvät äkkiä. Joku niitä kulkee, vaikka ne eivät johda minnekään. 
Minne polut ovat johtaneet: intiaanileiriin, ketunkoloille, mäyrän pesälle, lehtopöllön pöntölle,kielokalliolle ja vieläkin vievät polut yhteisiin muistoihin, lapsuuteen, lapsuuteemme, lähemmäs toisiamme.

Kaipaan keväisille poluille, kun vihreys on läpikuultavaa, keveää. Ehkä tämän talven raihnaisuus on saanut pelkäämään, etten polkuja enää kulje.

 

Kuvat olivatkin tällä kertaa Leenan ja Mikon ottamia. Anteeksi tekijänoikeusrikkomus
 

  

pääsiäistä

Yhdessäoloa, naurua ja vähän itkua, vähän riitaa ja hankausta, iloa toisistamme. Ihana perhe.
Ollaan käyty kirkossa monta kertaa ja käynnit ovat olleet ravitsevia. Kuunneltiin Johannes-passio lauantaina ja oltiin yömessussa.
Me naiset olimme myös Ainon polttareilla yhdessä syömässä ja oli mukava, että äitikin kutsuttiin mukaan.