Silmissäni
yksi ainoa
kynttilän elävä liekki
kuusen oksalla
samassa kaikki palaa.
Kaikki menneet joulut
ihmisen vuodet
lepattavat hetket
palavat
liekissä,
palaavat.
Kaikki kadotettu palaa.
Kuivin silmin
katselen. Sisälläni
kohisee. Suuren veden ääni.
(Lassi Nummi)
Sinisessä hetkessä kipinät sinkoilevat nuotiosta
lyhdyt lumen keskellä
kuuntelen Ave Mariaa
keittiössä yhdessä puuhaavien tyttöjen äänet
huone kynttilöiden valaisema
ja "kaikki palaa, kaikki kadotettu", ja mukana oleva
Kaikki on äkkiä ylimaallisen kaunista, harrasta ja haurasta
yhdessäolo, lapset, ystävät -oleminen, muisteleminen
Hetkessä kaikki rämähtää arkiseksi, riitelyksi, melskaamiseksi ja sekin on hyvää, tuttua, kotoista.
Jossain on koulupoika kuollut ja itkettää, itkettää
juuri tämä lapsi, jota en tunne
Juhlalla ja ilolla on aina toinen puoli, menetyksen, päättymisen, surun kasvot. On pettymistä, väsymistä, on kyyneleitä ja tuskastumista.
Tuntemukset ilmenevät edellisen jutun kommentista.
VastaaPoistaTänään ajoin ihmeelisessä pakkaskauneudessa Parikkalaan. Jokainen korsi ja oksa oli valkoinen, ja auringon valo tuli pakkasusvan takaa pehmeän kellertävänä ja ruusunpunertavana. Pakkasta oli 26 astetta. Hautausmaalla mietin menneitä, mutta kylmyyden takia vain kohtuullisesti aiheessa viipyen.
Soikkeli nostaa minussa päätään. Pohdin, voisinko asua Parikkalassa eläkkeellä, vaikka en tunne sieltä enää muita kuin Revot.
Nyt on kuitenkin tämä vaihe, kiirettä ja ihmisiä ja hyvä niin, kaikki elossa ja tallella.