Āmentēs illī Rōmānī.

Taas täytyy lainata muita. Päivän Turun Sanomissa oli piispa Kaarlo Kallialan kolumni
Adventti Light
http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/425366/Adventti+Light
jossa puhutaan siitä, miten voi viettää adventtia viettämättä kuitenkaan. Kannatta lukea koko juttu.Tässä lainaus siitä.
"Vaikka ruotsalainen koulu onkin tunnustukseton, kirkkoon on adventtina toki luvallista mennä. ”Ei ole kuitenkaan sallittua pitää adventtitapahtumaa kirkossa, jos pappi välittää uskonnollista sanomaa.” Kielletyiksi todetaan erikseen rukous, siunaus, uskontunnustus, saarna ja muu julistus.

Vi menar att det är möjligt, meinaavat pääjohtaja Anna Ekström ja opetusneuvos Claes-Göran Aggebo. Minä vain en tajua, mitä ihmettä pappi ja koululaiset kirkossa oikein tekevät. Ja miksi; miten adventtia vietetään adventtia viettämättä?

USKONNOTON KIRKKOHETKI adventittomana adventtina saattaa olla näyte yleisemmästäkin ajattelumuodosta. Neljä vuotta sitten Ruotsi poisti pohjoismaisen taisteluyksikkönsä tunnusleijonalta sukuelimet.

Leikkausta kuulemma perusteltiin tasa-arvolla, mutta uutiset eivät kertoneet, miten täsmälleen. Ilmeisesti tavoiteltiin neutraalia yleisleijonaa. Tulos oli selvästi kuitenkin kastroitu uros – isä- ja äitileijona kun ovat muutoinkin erinäköiset. Hämäräksi jäi, miten ja miksi uroksen typistäminen tasa-arvoa tuottaa.

Käytännöllisen filosofian dosentti Kristian Klockarsin mielestä ”joulunvietto kuuluu kaikille eikä ole yhden uskonnon tai kulttuurisen valtavirran yksinomaisuutta”. Hänelle itselleenkään joulu ”ei mitenkään liity uskontoon”."
 ...
Kyetäänköhän missään muualla kuin pohjoisnmaissa tällaiseen suvaitsevaisuuteen, missä oman kansan koko kulttuuriperintövoidaan kieltää, ettei vain loukattaisi muita. Oikeastaan ei voida enää ajatella, että olisi jotain omaa.
Koko joulurekvisiitta on kaupallista kaukomailla tuotettua, halvalla tuotua ja kalliilla myytyä.
Jokkaisen joulu lienee erilainen ja jokkaisella lienee oikeus omaansa. Hiljentymiseen, syömiseen, lepoon, juominkeihin, perhekeskeisyyteen tai yksinäisyyteen. Haitanneeko kuitenkaan, jos jotain pysyvää olisi esittää edes lapsille?

Voisi kertoa, että meidän maassamme oli ennen aika paljon (ja nykyäänkin jonkin verran) ihmisiä, jotka uskoivat, että Jumala tuli ihmiseksi kerran, syntyi pieneksi lapseksi Betlehemin seimeen ennustusten mukaan. Tämän lapsen jo heti syntymän jälkeen halusivat vallanpitäjät tappaa, tätä lasta tulivat kuitenkin köyhät paimenet tervehtimään. Vieläkin alhaiset ja itsessään mitättömät uskovat, että Vapahtaja, Ihmeellinen Neuvonantaja, Rauhan Ruhtinas, Ikuinen Isä on ja armahtaa syntisiä. Tällaisia ihmisiä on vain kumma kyllä ajasta aikaan. Vaikka joulu olisi alunperin ollut mikä tahansa juhla, on se monille maailmassa Vapahtajan syntymäjuhla. Voisi ihan yleisellä tasolla vaikka kertoa, että kaikissa uskonnoissa tämä juuri on poikkeuksellista. Edelleenkin Vapahtaja tulee köyhien ja huonojen luo; asettaa lapsen uskovaisen esikuvaksi; ei erota orjaa eikä vapaata, ei naista eikä miestä. Kun lapseni kertoi uskonnonopettajastaan, joka on aika vapaamielinen, mietin eikö uskonnonopettajakin voisi myös kertoa tästä: on aina ollut ihmisiä, joille nämä asiat ovat totta, jotka saavat näistä voimaa ja merkitystä elämäänsä. Koska kaikkia uskontoja kunnioitetaan ja niistä opetetaan arvostavasti, voisi myös tästä omastamme puhua arvostavasti.