Eikö tämä ole harvinainen mies, hyvä herttua? Ymmärtää niin hyvin kaikkia asioita, ja on kuitenkin narri.

Osuin netissä, näihin Aaro Hellakoski-lainauksiin.

Kyllähän sen kaikki tietävät,
mua ei pidä liki tulla.
Terävät hampaat ja törkiä suu
on aina ollunna mulla."
...
Voi kun oisi sarvet mulla
        pienet käyräpäiset,
        tukan alta piilostansa
        tuskin näkyväiset.
        - -
        Pökkääjäksi oisi mulla
        lahjat synnynnäiset.
        Voi kun saisin sarvet pienet,
        pienet käppyräiset.

        (Runoja 1916)

Ollaan ahkerasti keskusteltu rasismista ja suomalaisuudesta ja keskustelukulttuurista. Tuhannet ihmiset ovat seuranneet nettikeskusteluja ja antaneet asiantuntijalausuntoja joka mediassa. Vankka vakumukseni ihmisen synnynnäisestä pahuudesta saa päivittäin tukea omasta käyttäytymisestäni sekä ajatuksistani. Koen, että pahuus on olemassa eikä ole kaukana. Lienee hyvä, että voi vapaasti keskustella ja nimettömänäkin, mutta.... Kun julkaistaan kirjoituksia, jossa yritetään olla aina vain terävämmin ilkeitä, yksipuolisen kärjistäviä, vääristeleviä, pahantahtoisia, tuntuu että kynnys sellaiseen kommunikointiin alentuu. Tulee hyväksytymmäksi halveksia, mollata ja vähätellä toisia. Tällaisella konseptilla tehdään tv-ohjelmia ja juttuja. Ehkä haavoittavinta tällainen tapa on nuorille, jotka epävarmuudessaan saavat niskaansa nettikeskustelujen ryöpyt. Eihän tietenkään tarvitse lukea mitään kurjia juttuja. Voi ajatella, että asiattomia keskustelijoita on vain pieni äänekäs joukko. Voi olla niinkin, että nuoret oppivat paremmin kuin minunikäiseni erottelemaan mediakeskustelun eri sävyt, koska ovat tottuneita maailmaan, jossa netissä vaihdetaan kaikki mielipiteet, elämykset, tapahtumat. Ainakin nuorimmaiseni valisti minua, miten hyvinkin voi erottaa valehtelijat ja ilkeät eikä keskustella heidän kanssaan.

Kun joskus osun selailemaan eri tuttavien tuttavien ja tuntemattomien blogeja, olen hämmästynyt. Tämä pienikin kirjoittamiseni, jonka jaan varmaan muutaman ihan läheisen kanssa, tuottaa samalla jatkuvaa nakertavaa häpeää kaiken sanomisen mitättömyydesta. Ihmiset kuitenkin rohkeasti fiilistelevät, jakavat henkilöhohtaisia kuviaan ja ajatuksiaan ja tunteitaan ihan vapaasti. Lisäksi toiset kommentoivat samaan avoimen tilittämisen tyyliin. Ihailen heitä. Oikeus sanoa vajavaisestikin, oikeus olla jotain mieltä ihan itse ei varsinaisesti kuulunut ikäpolveni koulu- eikä kotikasvatukseen. Puhutaanko sitten läheisten kesken suoraan tunteista, toiveista, pettymyksistä? Joskus kauan sitten jaksoin olla milloin mistäkin sitkeästä loukkaantunut ja oletin että M ymmärtää kyllä syyn, jos vain haluaa. No, ymmärsi kyllä että jotain on vialla, mutta ei ollenkaan mikä.On vaikea sanoa rauhallisesti ja suoraan esim., että pahoitin mieleni, kun olit vain tietokoneella, kun minulla oli paljon tekemistä. Jos olet koneella, olet poissa, ja se loukkaa. Pidät tärkeämpänä sitä kuin perhettäsi.Kun on visusti vaiennut aikansa, sanat pyrskivät ulos vuolaasti ja myrskyisästi.
Yksi kertomus tilanteesta ei tietenkään ole koko totuus. Toinen kertomus voi olla vaikka että maksoin laskuja koneella tai olin niin väsynyt, etten jaksanut muuta. Ymmärrys toisen kokemuksesta ja tarinoiden moninaisuudesta syntyy vain, jos keskustellaan. Muistan, miten joskus nuoruudessa luettiin rotusorrosta Etelä-Afrikassa ja USAssa. Miten palavasti siitäkin tunsi ja halusi muuttaa maailmaa ja ihmetteli, miten muualla voi olla sellaista epäoikeudenmukaisuutta.Hyvä, että nuoruudessa on palavuutta ja ehdottomuuttakin.
Kiihko voi kuitenkin sulkea korvat ja ehdottomuus saa maailman ja ihmiset näyttämään mustavalkoiselta.
Sanomisella ei ole loppua eikä kuulukaan olla, vaikka tässä iässä tuntuu, että kaikki julkiset keskustelut on käyty tuhat kertaa samoista asioista..Tuntuu uuvuttavalta oikean keskustelukulttuurin penääminen, eikä kuitenkaan voi tietää, miten muuten voitaisiin toimia.Väsyneenä unohtaa, että aina  uusien ihmisten tuore kokemus vaatii tulla  kerrotuksi ja kuulluksi. Yksityisetkin keskustelut toistuvat. Arjessa kuulostaa siltä, että keskustelut ajoissa heräämisestä, läksyjen lukemisesta, tavaroiden korjaamisesta ovat kestoaiheita. "Kun vain sanoisit lapsille, että korjaavat vaatteensa paikoilleen, niin sillähän se olisi selvä", kehotti mummo aikoinaan ja toistuvasti.
Ei onnistunut. Jos mummo olisi kehottanut, että muistathan sanoa, miten ihania lapset ovat; miten valtava ilo on, että ovat olemassa, olisinko muistanut sanoa niin useammin. Runoilija väittää, että " ei kauneus ei hyvyys sanoja kaipaa, pyhyys ei, vaan totuus on sanoja ilman mahdoton" , ei sekään taida olla kuitenkaan koko totuus.

Lopuksi sitaatti Shakespearea "Miten haluatte" (ei saata kuulua asiayhteyteen, mutta törmäsin tähän)

Jaqu: Voitteko nyt uudestaan järjestyksessä luetella nuo valheen asteet?
Sier. Kyllä, herra, me taistelemme präntätyn mukaan, niinkuin niitä on kirjoja hyviä tapojakin varten. Luettelen teille asteet. Ensimmäinen: kohtelias kumoaminen; toinen: siivo huomautus; kolmas: törkeä vastaus; neljäs: miehuullinen ojennus; viides:uhitteleva vastaväite; kuudes:ehdollinen valhe; seitsemäs: suora valhe. Kaiksita näistä voitte selviytyä, paitsi suorasta valheesta, ja siitäkin voi teitä auttaa pieni j o s. Olen nähnyt, että seitsemän valamiestä ei voinut sovitta pientä riitaa, mutta kun riitapuolet tulivat yhteen, niin toinen niistä keksi tuon sanan j o s; esimerkiksi: "jos te sanoitte niin, niin sanoin minä niin"; ja he paiskasivat kättä ja tulivat veljiksi. Se j o s se on oikea rauhanrakentaja; harvinainen voima siinä j o s-sanassa.

Jaqu: Eikö tämä ole harvinainen mies, hyvä herttua? Ymmärtää niin hyvin kaikkia asioita, ja on kuitenkin narri.