Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.

"Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen" ei ole toiveeni, vaikka  runo tarkoittanee hengellistä tilaa. Ulkonainen joulu tuppaa olemaan usein päällimmäisenä. Ehkä kaikki liittyy kaikkeen. Tunnelmantekijät, kynttilät, lyhdyt, lumi, ruoka, kuusi,  kiireettömyys, rakkaiden ihmisten läsnäolo ovat yhtäaikaa sisäisiä ja ulkoisia joulumielen tuojia. Perinteisesti lapsuudesta asti hyvä loma on rakentunut ainakin siitä, että saa luetuksi muutaman kirjan, eikä riidellä kovin paljon, vaikka erilaisia toiveita ja persoonia törmäilee.

Kotona olo nostattaa helposti mieleen lapsuuden asiat, sisarusten väliset kahnaukset, myös kirkkaat tai sumuiset päämäärät ja pettymykset. Olen onnellinen siitä, että kaikki tulevat, istutaan ja jutellaan. Toivon, ettei kukaan jää syrjään ja yksin mietteineen.

Sain luetuksi kolme kirjaa. Tea Obrehtin Tiikerin vaimo, Ala-Harjan Maihinnousu ja Ollikaisen Nälkävuosi. Lisäksi luen aina välillä mammuttiteosta Franzenin Vapautta, jota ei jaksaisi, mutta lukee kuitenkin. Siinä pyöritellään vapautta monelta kantilta, vapautta perheestä, seksuaalista vapautta, ilmaisun vapautta, vapautta, jonka jokainen haluaisi omia omaksi vapaudekseen, amerikkalaiseksi unelmaksi. Tuntuu siis lopulta, ettei vapautta ole, eikä onneakaan, jota vapaus toisi.
"Nälkävuosi" on totista kerrontaa, mikä menee luihin ja ytimiin. "Kun pitäisi katsoa ihmistä, he katsovat peiliin. Kas siinä lähimmäinen, se, jonka Jumala on muovannut omaksi kuvakseen. Sen, minkä teet hänelle, sen sinä teet Jumalalle, palvele siis häntä ja tee hänelle hyviä töitä parhaan tahtosi mukaan."
"Tuulenpuuska heittää ohuen lumiverhon ruumiin päälle. Jokin pakottaa Marjan ylös ja eteenpäin, mutta muutaman askeleen jälkeen voimat ehtyvät. Marja jähmettyy paikoilleen. Pohjaton ikävä nousee jostain tyhjän vatsan sopukoista....
Ikävä sakenee suruksi. Suru täyttää ruumiin, muuttaa Marjan tynnyriksi, johon raskaas vesi pakkautuu, painaa laitoja, jotka eivät enää kestä. Suruveden syvyydessä uinuvat Mataleena ja Juhani. Vesi ryöpsähtää valtoimenaan, se kastelee jalat ja imeytyy sääriä pitkin ylöspäin, kunnes Marja on märkä ja vedestä raskas, likainen lakana. Kosteus kiteytyy hienoksi lumeksi, tuuli puhaltaa läpi. Marja hajoaa lumituiskuun. Kinokset peittävät alleen ruumislaudalla makaavan Mataleenan..."

Tyttöseni suri joku aika sitten, ettei aikaa ole paljoakaan:kohta kaikki kuolevat ja kuka silloin meitä muistaa. Näiden kirjojen tarinoissa on kuolema mukana. Kauhea on äkkikuolema. Kauhea on nälkäkuolema. Yhden  ihmisen tarina on lyhyt ja jos alkaa miettiä, miten v 1867 kuoli paljon ihmisiä tai 1600-luvun katovuosina kuoli kolmannes suomalaisista, miten Syyriassa on nyt kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä, kaikki muuttuu tilastoiksi, helposti käsiteltäviksi, luokiteltaviksi. Aina on kuitenkin ihmisen oma tarina. Mielessäni näen pienen pelästyneen tyttösen, joka on navetassa ja kuulee, että eno myy talon. Tyttö nielaisee suussaan olevan napin säikähtäneenä: ei ole enää kotia. Hetki on merkityksellinen ja säilyy muistissa ja mummo kertoo sitä usein myöhemmin. Ellei usko, että ihmisen omalla erityisellä tarinalla, elämällä, on merkitystä, on raskas uskoa mitään. Jos ajattelee, että kaikki on sattumaa ja vailla tarkoitusta, kyynistyy tai ehkä se on helpottavaakin. Tiikerin vaimossa ihmiset yrittävät järjestää hajoavaa maailmaa ja julmaa kohtaloa löytämällä syyn tai syyllisen. Selittämätön ja kaoottinen maailma on helpompi kestää siten. Jälkemme jäävät ainakin hetkeksi elämään. Sietämätöntä ja kiusallista on ajatella, että useimmiten se lähimmäinen, jota haluaa tukea ja auttaa, katsookin peilistä.
Iltahartaudessa oli puhe ajasta. Ajan kulumisesta ja täyttymisestä ja lyhyydestä. Tuntuu, ettei jaksaisi jollei saisi tarttua lupaukseen, että minunkin aikani ja voimani on Jumalan kädessä. Minä uskon näin. Siis katselenko taas peilistä sitä itsekästä lähimmäistä. Miten jaksavat ne, joilla toivoa ei ole. 
 Tässä iässä aika tuntuu jo lyhyeltä. Äkkiä tunsin muuttuvani omaksi äidikseni, kun katselin tyttäreni puuhia tietokoneella. Hän valitsi sadoista ja sadoista vaatteista ja koruista ja kengistä itselleen mieluisia yhdistelmiä. Hauska leikki.(jätän  pohtimatta, miten taitavasti markkinat opettavat jatkuvaa shoppailua). Tunsin, miten äiti olisi sitä katsellessa ihmetellyt, miten aina vain löytyy uusia ja uusia vaatteita, jotka voi noin vain poimia ja tilatakin ja sieltä ne sitten tulevat ja maksetaan siitä vaan eikä rahaa näy missään. Tämä on varmaan tässä maailman ajassa monien mielestä sitä konkreettisinta vapautta. Vapautta valita, ja mitä paremmasta brändistä on varaa valita, sitä onnellisempi on?
Sekavia mietteitä nyt tässä, kuitenkin
Kaikkea hyvää ja onnellista tänä vuonna teille kaikille!

 

 Tämä Saarnaajan teksti on pelottavan tyhjentävä. Vaikka usein toistettu, ei mielestäni tyhjene kuitenkaan.
Vaikka kaiken turhuuden tuntu vaanii, on vaikea sotia tekijäänsä vastaan. Nöyryys on vaikeaa.

"Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.
 Aika on syntyä ja aika kuolla.
  Aika on istuttaa ja aika repiä istutus. 
 Aika on surmata ja aika parantaa. 
Aika on purkaa ja aika rakentaa.  
. Aika on itkeä ja aika nauraa. 
Aika on valittaa ja aika hypellä. 
. Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. 
Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä. .
 Aika on etsiä ja aika kadottaa. 
 Aika on säilyttää ja aika viskata pois. 
. Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen
. Aika on olla vaiti ja aika puhua.
  Aika on rakastaa ja aika vihata. 
Aika on sodalla ja aika rauhalla. .
 Mitä hyötyä on työntekijällä siitä, mistä hän näkee vaivaa? 
. Minä olen katsonut sitä työtä, minkä Jumala on antanut ihmislapsille, heidän sillä itseään rasittaaksensa.
Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua. 
Minä tulin tietämään, ettei heillä ole muuta onnea kuin iloita ja tehdä hyvää eläessänsä. Mutta jokaiselle ihmiselle on sekin, että hän syö ja juo ja nauttii hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, Jumalan lahja.  
 Minä tulin tietämään, että kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti. Ei ole siihen lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Ja Jumala on sen niin tehnyt, että häntä peljättäisiin. . Mitä nyt on, sitä on ollut jo ennenkin; ja mitä vasta on oleva, sitä on ollut jo ennenkin.
 Jumala etsii jälleen sen, mikä on mennyttä.  Vielä minä näin auringon alla oikeuspaikan, ja siinä oli vääryys, ja vanhurskauden paikan, ja siinä oli vääryys. Minä sanoin sydämessäni: Vanhurskaan ja väärän tuomitsee Jumala, sillä siellä on jokaisella asialla ja jokaisella teolla aikansa. Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä.  Sillä ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta.
Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun. . Kuka tietää ihmisen hengestä, kohoaako se ylös, ja eläimen hengestä, vajoaako se alas maahan? . Niin minä tulin näkemään, että ei ole mitään parempaa, kuin että ihminen iloitsee teoistansa, sillä se on hänen osansa. Sillä kuka tuo hänet takaisin näkemään iloksensa sitä, mikä tulee hänen jälkeensä? "