perjantai 15. helmikuuta 2013

liian usein unohdin

 Jos mitään, niin tätä kadun jatkuvasti. Niin vähän kehuja, niin paljon ainaista vaatimusta. Enkä osaa vieläkään. Opetelkaa te paremmin: olette parhaita, ihania, alituinen ilon aihe ja innoituksen lähde, elämäni maku. Kaikki te!

 Ylen uutisissa tänään

http://yle.fi/uutiset/tutkimus_vanhemmat_tekevat_tietamattaan_tytoista_alisuoriutujia/6492295


Nyt koko asiantuntijaneuvosto koolle. 8/7
kyselyn tulos:
1) olisipa saanut edes jonkinlaisia kehuja
2) kaikkia muita kehuttiin, minua ei
3) koskaan ei mikään riittänyt
4) jos varhainen vuorovaikutus epäonnistuu, ei sitä paikkaa kehu ei moite
5) oma kehu, paras kehu

Tutkimus: Vanhemmat tekevät tietämättään tytöistä alisuoriutujia

Stanfordin ja Chicagon yliopiston tutkijat seurasivat vuosien ajan, miten vanhemmat kiittivät tyttäriään ja poikiaan ja miten kiitosten erot löivät lukkoon tyttöjen käsityksen omista kyvyistään.

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat havainneet ratkaisevan eron tyttö- ja poikalapsien jokapäiväisessä kasvatuksessa: poikia kehutaan selvästi enemmän heidän tekemisistään ja ponnisteluistaan, tyttöjä siitä, millaisia he ovat. Viisi vuotta myöhemmin tehdyssä seurannassa havaittiin, että teoistaan kehutut lapset ovat valmiit tarttumaan vaikeisiin tehtäviin ja uskovat voivansa muuttua.
Stanfordin ja Chicagon yliopiston tutkijat videoivat noin 50 lapsiperheen arkea. Lapset olivat iältään yhdestä kolmeen ja seurantatutkimuksessa seitsemästä kahdeksaan.
Tutkijat tarkkailivat, missä määrin lapsille annettiin "Hyvin tehty" ja toisaalta "Oletpa sinä taitava" -tyyppisiä kiitoksia. Poikien saamista kehuista neljänneksessä kiitettiin heidän saavutuksiaan. Tytöillä vastaava osuus oli vain kymmenesosa.
Tutkimus osoitti, että tytöille syntyi varhain vakiintunut kuva itsestään ja kyvyistään, mikä rajoitti kouluiässä heidän ryhtymistään haastaviin tehtäviin. Sen sijaan suorituksistaan kehutut pojat kasvoivat luottamaan kykyynsä selviytyä myös haasteista, jotka aluksi vaikuttavat vaikeilta.

Tutkimus on julkaistu Child Development -lehdessä.
 ...............
Lumi peittää metsät, pellot.  Hiljaisuus on täydellinen metsätiellä. Tällaista hiljaisuutta ei ole kuin paksun lumen aikaan. Koiruus pysähtelee ja kuuntelee ja haistelee valppaasti. Metsä kätkee kaiken, vain jäljet lumessa puhuvat. Kuistille on kuitenkin kuulunut metsän takaa huuhkaja, helmipöllö ja lehtopöllö. Joskus ajelimme kymmeniä kilometrejä pöllöjä kuulostellaksemme, nyt ovat pöllöt tulleet kotiin taas.


3 kommenttia:

  1. LUIN SAMAN ARTIKKELIN. EN MUISTA MITEN PALJON TYTARTA ON KEHUTTU,MUTTA POJAT OAVAT JAANEET VAHALLE.OLISIN VOINUT OLLA AINA ILOISESTI OPTIMISTINEN JA KANNUSTAVA JA MYONTEISTA PALAUTETTA ANTAVA AITI MUTTA SE ON NYT OMIEN LASTEN KANNALTA MYOHAISTA. OLEN YRITTANYT PARANTAA TAPOJANI LASTENLASTEN SUHTEEN JA KEHUA JA KANNUSTAA HEITA. SE TUNTUU HELPOLTA JA LUONTEVALTA SIKSI ON OUTOA, ETTA OMAT LAPSET JAIVAT SITA VAILLE.

    MEILLA SATEINEN SAPATTI AAMU. KIITTI KUN SOITIT EILEN. HARMI ,ETTA KUULUI HUONOSTI.
    OLI TARKOITUKSENI TOIVOTRELLA HYVAA YSTAVAN PAIVAA
    KOTIPESAN LUKIOILLE. OIKEASTAAN PITAISI OLLA MYOS SISAREN, TAI SISARUSTEN PAIVA
    "Olisi pitanyt arvata",sanoi Ihaa."loppujen lopuksi ei ole aihetta valittaa.Minulla on ystavani,(sisareni).Vasta eilen joku puhui minulle. Ja viime viikolla-vai oliko se edellisella- kani tormasi minuun ja sanoi: "voi harmi" .Se on sita seuraelamaa.
    Aina sattuu ja tapahtuu".

    "Elaman syksyn tullessa
    ainoa todellinen runo:
    tuntea laheiseksi, ystavaksi
    toinen ihminen,
    sanoitta."
    (M.Waltari)

    VastaaPoista
  2. Tuo on hyvä runo, on tuntunut hyvältä jo ennen elämän syksyäkin.
    Uskon tuon kehumisasian vaikuttavan kykyyn ottaa luottavaisesti haasteita, vaikka on se kyllä synnynnäisestä temperamentistakin kiinni. Johtuukohan tyttöjen saama vähäisempi kehuminen siitä, että tytöt tuntuvat poikia paremmin jotenkin itsestään huolehtivan tehtävistä vähemmällä kannustuksella, ohjauksella ja kehumisella. Ei tule annetuksi kehuja, kun asiat sujuvat ilmankin. Lähdetään jotenkin siitä ajatuksesta, että poika ei elämästä selviä ilman pönkitystä, tuuppausta, selkään taputusta ja kehua. On sellainen saattaen vaihdettava, vähän avuton.

    VastaaPoista
  3. Olet oikeassa Mirja. Poikia on aina kannateltava. Silloinkin, kun heilla on oma perhe.
    Ainoan pokkeuksen meidan perheessa tekee toiseksi vanhin. Han on aina parjannyt
    ja ei koskaan valita tai kaipaile myotatuntoa. Han tekee kaiken huushollin , kay toissa ja on
    aina tilanteen tasalla. Sinun kommenttisi sai aikaan sen,etta soitin hanelle ja pahoittelin,etta
    aina puhallan hanta niskaan, enka ole tarpeeksi kehunut, miten han on monesta selvinnyt.
    Olen ottanut kaiken itsestaan selvana ja kuitenkin nostan 'hengessa hattua' hanelle ja ja kunnioitan hanen yritteliaisyyttaan ja sisuaan. Kiitos, etta heratit minut huomaamaan taman. terv.

    VastaaPoista